Tekstin työstämisessä, pitkän tarinan takomisessa kasaan on olemassa kaksi tasoa. Uskon, että jokainen luova ihminen tunnistaa nämä kaksi, kohta tarkemmin kuvailemaani tasoa, vaikka niiden nimitys voi vaihdella ihmiseltä toiselle.
Minulle nämä tasot ovat nimeltään fabula ja syuzet. Olen ottanut nämä termit käyttöön HEO:ssa vietetyn käsikirjoittajakoulutus vuoden jälkeen. Ne ovat oikeastaan elokuvan tekemisen termejä, mutta osuvat niin hyvin kohdalleen, että en koe tarpeelliseksi muuttaa niitä.

Fabula on tekstin tekemisen ensimmäinen, abstrakti taso. Se jossa myllään ideoita siitä, mistä kirjassa on kyse. Unelmoin tarinasta ja sen sanomasta. Se on ideoiden ja unelmien temmellyskenttä. Fabula on se paikka, jossa luovuudesta ja luovasta lahjakkuudesta hyötyy eniten. Kyky löytää uusia ajatuksia, sulauttaa elämässä nähty ja koettu tarinaksi ja rohkeus unelmoida tekeillä olevan tarinan juonesta ja henkilöistä liikkuu tällä tasolla. Tällä tasolla liikkuessa voi huoletta jättää syrjään aivojen kriittisen ja loogisen puolen. Tämä on luovuuden leikkikenttä, paikka jossa aivan kaikki on vielä mahdollista. Minulla itselläni tämä taso näkyy ihan konkreettisesti esimerkiksi tekeillä olevan tekstin muistikirjassa niin, että loogisen listan tai tekstin sijaan hahmottelen ideoita esimerkiksi mielleyhtymäkarttoina tai sana assosiaatio ketjuina.

Syuzhet on taso, jolla mietin keinoja tehdä syntymässä olevalle tarinalle oikeutta. Tässä kohdassa ryhdyn ajattelemaan juonen rakennetta, henkilöhahmoja ja myöhemmin puhtaasti kirjoitusteknisiä yksityiskohtia, kuten dialogia, kieltä ja lauserakennetta. Tällä tasolla myös aivojen loogisella ja kriittisellä puolella on sanansijaa, kun ideoista valitaan ja muokataan ne jotka palvelevat parhaiten syntyvää tarinaa ja niistä alkaa hahmottua kirjan dramaturgian kaari, henkilöt ja myöhemmin luvut ja kohtaukset. Syuzhet on toisin sanoen koko se opeteltu keinovalikoima, joka minulla on käytössä, jotta kykenen tuomaan luovat ideat näkyvänä ja konkreettisena tarinana tähän maailmaan.

Tietenkään luova työskentely ei ikinä mene loogisesti ja kaavamaisesti niin, että ensin on yksi vaihe ja sitten toinen ja niin edetään järjestelmällisesti vaiheesta toiseen kunnes kirja on tehty.

Useimmiten liikun edestakaisin näiden kahden vaiheen välillä. Jos ideataso menee jumiin, otan avuksi logiikan ja ryhdyn pohtimaan, millaisia tapahtumia esimerkiksi valitsemani juonirakenne vaatii toimiakseen kunnolla. Jos taas looginen työ jumittuu, palaan luovan hauskanpidon pariin ja pengon, kunnes löydän jotain niin kiinnostavaa, että työskentelyn jatkaminen tuntuu taas mielekkäältä.