Rakkaus hyviin tarinoihin oli syy sille, miksi aikanaan ryhdyin tekemään niitä itse. Mitä sanottavaa minulla kuitenkaan voisi olla rakastamani kirjallisuuslajin suuresta, J.R.R Tolkienista, joka yhdessä muutamien muiden kanssa aikanaan loi kirjallisuuslajin nimeltä fantasia? Mitä todella kiinnostavaa sanottavaa minulla voisi olla itsestäni, jolle juuri fantasia loi toivoa ?

Tunnen itseni todella pieneksi tämän jättiläisen rinnalla.

Siksi on lohdullista, että tämä suuri, J. R. R. Tolkien, kärsi samanlaisista itse-epäilyistä. Teoksessa J.R.R. Tolkien Kirjeet (Toimittanut Humphrey Carpenter apunaan Chritopher Tolkien) Tolkien kuvaa omaa kirjoittamistaan raapusteluna, välityönä oikean työnsä lomassa. Hän oli Anglosaksisten kielten professori Oxfordin yliopistossa.

Tolkienin suurtyö, Taru sormusten herrasta, on minulle saman veroinen kuin raamattu syvästi uskovalle ihmiselle. Sen juoni ja henkilöhahmot ovat vaikuttaneet minuun elämän varrella syvästi ja muuttaneet ajatteluani ja käsitystäni maailmasta pysyvästi.

Tolkien avasi minulle maailmankuvan, jossa voi tapahtua todella vaikeita ja pimeitä asioita, mutta myös näytti, miten niistä voi selvitä. ”Toivoa on aina olemassa, ”sanoo velho Gandalf, yksi Tolkienin päähahmoista. Toivo, joka ei kuole synkimmässäkään pimeydessä ja nauraa vasten epätoivoisten olojen ja kärsimyksen kasvoja, on Tolkienin kantava teema läpi koko hänen Keski-Maata käsittelevän tuotantonsa. 

Muistan yhä itseni nuorena, elämän jo varhain kolhuille lyömänä pienenä ihmisenä, jonka käsiin kirjastoautossa sattuivat C. S. Lewisin Narnia kirjat. Ne olivat rakkautta ensi silmäyksellä.

Pääsin kurkistamaan maailmaan, joka tarjosi minulle pakotien oman elämäni todellisuudesta lapsuuden perhettä varjostavan alkoholismin ja koulukiusaamisen keskellä. Maailmaan, jossa tapahtui todella pahoja, pimeitä tai julmia asioita, mutta jossa myös selvittiin niistä toivon, ihmisen sisäisen voiman ja magian avulla.

Kysyessäni kirjaston aikuiselta lisää samanlaista lukemista, minulle suositeltiin pian Tolkienin Tarua sormusten herrasta.  En tarttunut siihen moneen vuoteen, kenties aavistaen miten syvän ja pysyvän jäljen kyseinen kirja minuun jättäisi.

Elämässä sattuu usein tarpeellisia asioita juuri oikealla hetkellä. Näin kävi tämänkin kirjan kanssa.

Olin jo aikuisuuden kynnyksellä, 16- tai 17-vuotias, kun lopulta päädyin lukemaan Tarun sormusten Herrasta. Se pimeä, mitä omassa elämässäni oli koko lapsuuden ja teini-iän pyörinyt, tiivistyi yläasteen loppupuolella ja ammattiopintojen alussa.  Pimeys oli aivan vähällä nielaista minut, imeä mustaan toivottomuuden kuiluun, josta tuskin olisin selvinnyt ulos yksin.

Käsiini oikealla hetkellä tullut kertomus pikkuisesta hobitista, jonka hellittämätön toivo muutti maailman ja poisti sieltä pimeyden, loi minulle uudenlaisen toivon, jolla selvisin oman elämäni pahimmasta vaiheesta yli ja uskalsin jatkaa, kaikista kolhuistani huolimatta.

Toivolla on varmasti ollut valtava merkitys myös Tolkienille itselleen. Hän teoksessa Kirjeet tulevalle vaimolleen ”Minun on selvittävä hengissä, jotta juuri keksimäni kieli ei kuole minun mukanani.”  Tämän kirjeensä Tolkien laati ensimmäisen maailmansodan aikana, ollessaan upseerina Ranskan ja Saksan välisissä juoksuhaudoissa.

Uskallan väittää, en Tolkienin elämän työn akateemisena asiantuntijana, vaan hartaan ja omistautuneen lukijan vaistolla, että pohja Tolkienin elämäntyölle syntyi noina vuosina. Vaikka kaikki alkoikin haltioiden kielestä, jonka hän kielitieteilijänä muun muassa suomen ja kymrin kielen pohjalta itse keksi, niin kielen ympärille syntyi pian kokonainen myyttinen maailma, jonka syvin ja kantavin teema on toivo.

Tolkien on itse todennut, että hobitti Frodon paras ystävä, Samvais Gamgi, on toisinto hänen sotilaspalvelijastaan juuri tuolla rintamalla. Sam on oikea toivon ruumiillistuma, jonka rakkaus isäntäänsä kohtaan ja hellittämätön ja yhtä aikaa pieniin arkisiin asioihin kiinnittynyt toiveikkuus saavat Frodon jaksamaan mahdottoman tehtävänsä loppuun asti ja selviämään siitä kunnialla.

Tämä onkin mielestäni Tolkienin toinen kantava teema. Ilman toisiamme, ilman ystäviä tai käsiä, jotka palvelevat salassa ja näkymättömissä sitä mikä on hyvää, totta ja oikein tässä maailmassa, meistä kukaan ei selviäisi.

Myös minun elämässäni tämä Tolkien työn lävitse lyönyt toinen teema on osoittanut voimansa.

Pian Tolkienin kirjojen ensimmäisen läpilukemisen jälkeen elämääni käveli eräs nuori mies, josta tuli myöhemmin aviopuolisoni. Hänen mukanaan elämääni tuli joukko ihmisiä, joista tuli varhaisaikuisuuden voima ja pelastusrengas. Löysin elämäni ensimmäiset todelliset sielunsukulaiset ja ystäväjoukon, jonka keskinäinen rakkaus ja luottamus kantoi yli yhden meistä kuoleman.

Monesti olenkin todennut oman mieheni kanssa, että kun olemme siitäkin selvinneet yhdessä, niin me selviämme ihan mistä tahansa. Me olemme nähneet, yhdessä, että rakkaus kantaa yli kuoleman, eikä toivoa voi viedä, jos sitä ei itse anna pois.

Mikä kirja sinuun on tehnyt vaikutuksen? Kerro siitä minulle ja muille lukijoille kommentissa.