Joudun pohtimaan tätä asiaa, koska oma tilanteeni esikoiseni kanssa on tämä:

  • Olen kirjoittanut esikoisromaanini 4 kertaa läpi alusta loppuun uudestaan.
  • Kirjoituskierrosten lomassa se on käynyt 3 kertaa tiukalla kustannustoimituskierroksella ammatikseen kustannustoimituksia tekevillä ihmisillä.
  • Olen korjannut sitä itse lisäksi punakynän kanssa vielä 2 kertaa lisää.
  • Käsikirjoitukseni on käynyt tarjolla 20 perinteisessä kustantamossa, joista 4 lähetti palautteen, että käsikirjoitus on hyvä, mutta sitä ei oteta kustantamoon marginaalisen genrensä takia. (Kirjoitan fantasiaa aikuisille, eikä se lajityyppi ole Suomessa ollenkaan samanlainen buumi, kuin nuorten kirjoissa.)

Ennen joulua 2019 päätin, että nyt riittää. Olen tehnyt kirjani eteen töitä 6 vuotta. Kun kukaan ei sitä perinteisesti ota, ryhdyn itse itseni kustantajaksi. Etsin ja löysin käsikirjoitukselle paikan, suunnittelutoimisto Tammikuun, joka kustannustoimitti, oikoluki ja taittoi sen julkaisukelpoiseksi.

Mutta niin, se kirjailijuus. Sehän on ollut sekä unelmani lapsesta asti, että tavoite, jota kohti olen kulkenut määrätietoisesti jo pitkään.

Tekeekö pelkkä kirjan julkaiseminen minusta kirjailijan?

Perinteisesti ajateltuna kirjailijan ammattinimikkeeseen on ollut oikeutettu Kirjailijaliiton jäsen. Jäsenyyteen on aiemmin vaadittu vähintään kaksi perinteisen kustantamon kautta julkaistua kaunokirjallista teosta. Nykyään asia ei ole näin yksioikoinen.

Ensinnäkin, moni nimekäs ja myyväkin kirjailija saa töilleen hylkäyksiä kustantamoista ja osa julkaiseekin omakustanteina. Omakustanteisuus voi olla myös tietoinen valinta silloin, kun oma kirjallisuuden laji on myynniltään tai aiheeltaan niin marginaalissa, että sopimuksen saaminen kustannustaloon on epätodennäköistä.

Toiseksi, Kirjailijaliiton jäseneksi pääsee nykyään myös omakustantaja, jos töiden taiteellinen ja ammatillinen taso arvioidaan kriteerit täyttäviksi.

Mikä tai kuka, siis antaa oikeuden määritellä itsensä kirjailijaksi?

Kirjailijuudella ei ole nykymaailmassa enää varsinaista tekemistä kustannustahon, kirjoittajan siitä saamien tulojen tai edes jonkun ulkopuolisen auktoriteetin antaman hyväksynnän kanssa.

Sen sijaan se on ammattimaista kirjoittamista.

Ammattimaisuuden tason määrittelee se, että julkaistava teksti on huolellisesti kustannustoimitettu ja oikoluettu, kirjan taitto on tehty tai teetetty kauniisti ja huolella ja kirjan kansi on viimeistelty, kenties ammattigraafikon tai kuvataiteilijan teos.

Kaikki ylläkuvatut työt voi nykymaailmassa ostaa ulkopuolisilta ammattilaisilta, ilman yhteistyötä perinteisen kustantamon kanssa.

Täten julkaiseva kirjoittaja voikin olla yrittäjä, joka myy tuotettaan, eli omaa kaunokirjallista tekstiään ja sen laadun takaamiseksi palkkaa itselleen tarvittavat asiantuntijat töihin, joihin hän ei itse kykene tai joita ei ole viisasta jättää pelkästään oman itsen varaan, kuten on kyse teoksen kustannustoimituksen ja oikoluvun kanssa.

Minun mielestäni ajatus siitä, että kirjailijuus edellyttää perinteistä kustannussopimusta, voidaan täten unohtaa.

Oletko kanssani samaa vai eri mieltä? Kerro siitä kommenteissa.