Maaseudulla asuneiden ihmisten elämä ja aikakäsitys on perustunut Suomessa vuodenkierron seuraamiseen. Tämä on ollut luonnollista aikana, jolloin lineaarista ajanlaskua, saati aikakäsitystä ei ollut olemassa. Vielä myöhemminkin, almanakkojen löydettyä tiensä maaseudun pieniin torppiinkin, oli maata elääkseen viljelevän luotettava myös luonnon havainnointiin, vuodenkierron suotuisiin aikoihin ja tapoihin, joilla varmistettiin hyvissä väleissä pysyminen paikallisten henkien ja luonnonvoimien kanssa.

Suomalaisille tyypillinen vuodenkierto sisälsi jo muinoin tiettyjä ajankohtia, pyhäpäiviä, jolloin jätettiin arkinen työ ja aherrus. Silloin ihmiset kokoontuivat yhteen muistamaan talojen haltijoita, oman suvun vainajia ja varmistamaan kaikin tavoin, että talon ja yhteisön onni säilyi myös tulevan vuodenkierron ajan hyvänä.

Muinoin aikakäsitys on ollut syklinen tai kehämäinen. Se on seurannut auringon kiertoa vuodenaikojen kehänä, ihmisen elämän kiertoa syntymästä hedelmällisyyden kautta kuolemaan ja kuun kiertoa alakuusta täydenkuun kautta uuteen kuun vähenemiseen.

Suomalaisessa muinaisessa maailmankuvassa vuodenkierron suuret voimapäivät, joita usein vietetään kevät- ja syyspäivän tasauksen, sekä talvi- ja kesäpäivän seisauksen aikaan, sijoittuivat usein noin kuukautta myöhemmäksi. Tämä on johtunut siitä, että suomessa vuodenaikojen kierto on erilainen muin keski-Euroopassa. Esimerkiksi sydänkesä ja sen kuumin aika on vasta heinäkuun puolivälissä, jolloin suomessa ennen vietettiin karhunpäivää ja keskikesän juhlaa.

Juhlapyhistä moni on kuitenkin sekoitus eri aikakausien ja maailmankuvien uskomuksia ja tapoja. On makuasia, mihin kohtaan kalenterissa tarkalleen juhlansa sijoittaa. Paljon tärkeämpää on, että muistaa. Muistaa oman talonsa haltijaa, muistaa omia juuriaan ja esi-isiään, muistaa luontoa. Vuodenkierron pyhät päivät ja juhla-ajat huomioimalla voi muinaisten ihmisten tapaan ajatella, että omalla pienellä muistamisellaan auttaa suurta vuodenpyörää kääntymään ja maailmaa liikkumaan eteenpäin vuodenajasta toiseen.

Joskus voi myös itsekseen pohtia kysymystä siitä, mitä tapahtuisi, jos kukaan ei enää muistaisi näitä päiviä? Lakkaisiko vuoden kierto? Menisikö aika raiteiltaan? Millainen maailma olisi, jos ihmisten yhteys luontoon ja omiin juuriinsa katkeaisi niin täysin, että vanhoilla juhlapyhillä ei olisi enää mitään merkitystä?

Vuosi voidaan jakaa vuodenaikoihin, joiden sisällä on vielä omat tarkemmat juhlapyhänsä ja päivänsä. Moni muinainen juhlapyhä ja sen symboliikka on siirtynyt kristilliseen vuodenkiertoon ja kirkollisiin juhlapyhiin lähes sellaisenaan. Kristinuskon tullessa Eurooppaan, kirkko omaksui vanhan aikakäsityksen juhlineen laittaen siihen vain oman pintasilauksensa päälle. Nykyajan juhlaperinteet ovat sekoitus vanhoja tapoja ajalta ennen kristinuskoa ja kristillistä perinnettä.

Kevät

Keväällä maa sulaa, vesi vapautuu jään kahleista. Auringon valo lisääntyy ja ihminen alkaa herätä talven horroksesta. Tekee mieli mennä ulos ja olla ulkona yhä piteneviä aikoja.

Monille tärkeä kevään merkki on muuttolintujen paluun seuraaminen. Lapsille voi opettaa luonnon ja lintujen muuton seurantaa vanhalla lorulla ”Kuu kiurusta kevääseen, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään” ja iloita yhdessä lisääntyvästä lintujen laulusta ja elämästä joka luonnossa näkyy.

Lisääntyvä valo paljastaa usein talvella kertyneet pölytä ja hämähäkin seitit. Se houkuttelee siivoukseen. Tätä siivoamisen ja uusien alkujen energiaa voi hyödyntää myös psyykkiseen työhön: Millaisia uusia ajatuksia ja suunnitelmia minussa itää? Millaisia asioita tahdon istuttaa elämääni, jotta ne kasvavat uuden vuodenkierron aikana? Millaista maagista tai shamanistista työtä ja harjoitteita tahdon ottaa erityishuomion alle tänä vuonna?

Kevääseen liittyy vahvasti ilman elementti. Elementtinä ilma edustaa ajatuksia, suunnitelmia ja inspiraatiota. Näin kevät kehottaa ja houkuttaa uusiin suunnitelmiin, toiveisiin ja uusiin alkuihin, oli kyse sitten kasvien istuttamisesta tai uusien asioiden oppimisesta tai luomisesta.

Kevään juhlat, alkaen helmikuun alun kynttelinpäivästä, jatkuen kevätpäiväntasauksen juhlaan ja päättyen ukonvakkoihin ja vappuun, pyrkivät takaamaan hedelmällisyyden ja uuden kasvun onnen niin ihmisille, eläimille, kuin kasveillekin.

Kynttelinpäivä 1.-2.02. aloittaa kevään valon lisääntymisen myötä. On hyvä aika istuttaa siemeniä tai aloittaa kodin siivoaminen kesäkuntoon.

Kevätpäivän tasaus 21. – 23. maaliskuuta on toinen kevään juhla. Euroopassa tämä juhla tunnetaan yleisesti Ostaran nimellä, josta englannin pääsiäistä tarkoittava sana, Easter on väännetty. Moni kristilliseen pääsiäiseen liittyvä symboli on muinainen ja alkuperältään pakanallinen. Mietitäänpä vaikka rairuohoa, tipuja, munia ja tai pääsisäispupua suklaamunineen. Jokainen näistä symboleista, pajunkissoista puhumattakaan, merkitsee luonnon heräämistä, alkavaa uutta elämää, maan puhdasta elinvoimaa. Kansanperinteestä löytyy monta tapaa juhlistaa pääsisäisen tienoota, jotta heräävä luonto ja luonnon kasvu saavat vauhtia.

Suomessa vietetään myös suviöitä 12. – 14. Huhtikuuta. Niiden juuret ovat Skandinaavisissa muinaisissa riimusauvoissa, joissa ajan kulkua merkitsevät riimut taittuivat keväästä kesään noihin aikoihin. Shamaani voikin huomata noihin aikoihin jo selvät kesän merkit. Muuttolinnut palaavat isoina auroina, tuulessa tuoksuu kesä, luonnon kasvu on toden teolla aluillaan. Suviöistä ennustettiin ja tunnusteltiin tulevaa kesää. Halla ja kylmä viima ennustivat esimerkiksi huonoa marjasatoa.

Kolmas kevään juhla on Vappu 30.04 – 01.05. Sen symbolina toimii vappusalko, ylös kohoava fallossymboli ja hedelmällisyyden varmistaja, toisin paikoin kokko, tulen edustaessa palaavaa aurinkoa ja maan uutta elinvoimaa. Vapun riehakas juhliminen, avoin seksuaalisuuden toteuttaminen ja kaikenlainen hassuttelu lisäävät tämän juhlan voimaa. Vappu on laitumelle palaavan karjan, kesän alun, uuden elämän, seksuaalisen elinvoiman ja rakkauden juhla.

Myöhään keväällä, Ukonvakkojen aikaan toukokuun lopuilla, (noin 21.-26.05) nostetaan maljoja sateille, hedelmälliselle maalle ja kasvun onnelle. Muinaisessa Suomessa oli onnekasta olla juovuksissa koko Ukonvakkojen aika, sen katsottiin tietävän hyvää viljan kasvulle ja talon onnelle. Ukko antoi sateen ja ukkosen, hedelmöitti maan.

Kesä

Kesä on tulielementin vuodenaika. Kesällä luonto on vehreimmillään, aurinko paistaa ja ihmisellä on hyvä olla ulkona. Maan elinvoima pursuaa uusissa kasveissa, eläinten poikasissa, hedelmällisessä maassa. Puissa on lehdet, vesissä voi uida ja moni suomalainen lähtee mökille tai luontoretkille, ammentamaan elinvoimaa varastoon pitkän talven varalle.

Shamanistisessa työssä kesä on loistavaa aikaa tankata varastoon elinvoimaa. Ulkona luonnossa voi oleilla pitkiä aikoja. Selän nojaaminen puun runkoon tai makoilu auringon lämmittämillä kallioilla lataavat ja tankkaavat ihmisen kehoa ja energioita tulevan talven pimeyttä ja kylmyyttä varten.

Kesän elementti on tuli, intohimon, luomisen ja tahdon voima. Kesän tulisuus ja kuuma hedelmöittävä aurinko liittyvät suoraan myös seksuaalisuuteen ja rakkauteen. Kesä on paras aika rakkaustaioille, hedelmällisyyden ja seksuaalisuuden juhlistamiselle ja kotiin- sekä perheeseen liittyvälle työskentelylle.

Kesällä saa nauttia luonnon runsaudesta. Heinäkuu on parasta aikaa yrttien keräämiselle, juhannuksena moni tuo luonnon kotiin ovenpielen koivujen ja päähän solmittavien kukkaseppeleiden muodossa. Ensimmäiset uudet perunat ja mansikat nautitaan usein juhannuksena. Myös yrttikimppuja, kukkia ja muita luonnon antimia voi tuoda sisään, tuomaan kesän elinvoiman talon jokaiseen huoneeseen.

Juhannus, vanhalta nimeltään Mittumaari aloittaa kesän juhlat. Sen alkuperäinen päivä on ollut 21.06, mutta sitä voi aivan hyvin viettää myös nykyiseen juhla-aikaan 22.-24.06. Mittumaari on luonnon vehreyden ja runsauden juhla, jolloin hedelmällisyyttä ja rakkauden onnea symboloivat koivut pystytetään portin tai oven pieleen ja auringon kuumasta voimasta muistuttavat kokkotulet palavat yöllä. Juhannuksena tehdään monenmoisia taikoja, varmistetaan rakkautta tai tulevan puolison ulkonäköä. Muinoin juhannuskokon ylitse oli tapana hypätä ja toivoa hypätessään asioita. Kokon edustaessa auringon suunnatonta elämää tuovaa voimaa, voi kokon yli hypätessään ajatella, että toivoo asioita itseltään auringolta, valjastaen valon voiman oman toiveensa taakse. Tämä aika on myös paras mahdollinen omaa kotia ja perhettä suojaavien maagisten esineiden ja taikojen teolle tai vaikkapa perheen, talon ja talon henkien siunaamiselle.

Karhunpäivä 13.07. on muinainen sydänkesän juhla. Sitä vietettiin karhun syntymäpäivänä. Suomalaiset ajattelivat ennen yleisesti, että me olemme karhun kansaa ja että karhu on kaikkien suomalaisten esi-isä. Karhua kutsuttiin tämän vuoksi monilla eri nimillä, pelättiin ja hyviteltiin esimerkiksi peijaisjuhlissa. Karhujen kyky nukkua yli talven kuolematta ja synnyttää nukkuessaan poikasensa teki ne mahtaviksi hedelmällisyyden ja parantumisen tietäjiksi muinaisten shamaanien silmissä. Karhunpäivänä omaa suhdetta metsään ja metsän tärkeään herraan, Ohtoon tai Mesikämmeneen hoidettiin ja muistettiin. Myös nykyajan shamaani voi tuona päivänä viedä kiitoslahjan metsään kerätystä ja tulevasta hyvästä: marjoista, yrteistä, hedelmistä ja kasveista.

Syksy

Syksy on vesielementin aika. Aamuisin peltojen yllä pyörteilevä sumu, runsaat sateet ja ilman kylmä kosteus kertovat sen ulkona liikkujalle. Vesi on unien, näkyjen ja tuonpuoleisen elementti, sekä asioiden loppuun saattaja.  

Syksyllä ihmisen katse alkaa kääntyä sisään. Mitä olen saanut aikaan? Millaista hedelmää työni on kantanut? Mitä enteet lupaavat seuraavalle vuodelle? Syksyn pimenevissä illoissa on luontevaa kääntyä tarotkorttien, teenlehdistä ennustamisen ja unien muistiin merkitsemisen puoleen. Ja jos niiden tutkailu ei kiinnosta, voi kääntää katseen öiselle tähtitaivaalle. Syksyn kirkkaina pakkasöinä on hyvä pysähtyä miettimään kosmosta, kenties astrologian tai tähtitieteen seuraamisen muodossa. Kuka tietää, millaisia salaisuuksia taivasta tarkkaileva voi päästä näkemään.

Kekrin 31.10.-1.11. ja jakoajan lähestyminen ohentaa verhot maailmojen välillä. Yhteys henkimaailmaan, esi-isiin ja tuonpuoleiseen vahvistuu kuin itsestään. Myös yhteys edeltä menneisiin henkisiin mestareihin ja suuriin maageihin vahvistuu tai alkaa usein tähän aikaan.

Syksyllä luonto leimahtaa täyteen värejä ruskan aikaan. Myös oman elämänsä värisävyjä voi tutkia ja innostua lisäämään siihen vielä jotain viime hetkellä ennen talvea. Monet koulut, harrastukset ja opintoryhmät alkavat juuri tähän aikaan. Niistä voi ammentaa uusia asioita oman elämänsä kudokseen.

Tähän aikaan vuodesta metsä pullistelee satoa. Marjat ovat kypsiä, vihannekset ja vilja korjataan talteen ja metsästystaitoinen voi pyydystää myös riistaa. Luonto, niin kasvit kuin eläimetkin, antavat henkensä, jotta joku toinen voisi selviytyä. Tämän kuoleman kautta syksy yhdistyy teemoiltaan kuolemaan, tuonpuoleiseen ja aliseen.

Syyspäiväntasaus 21.09-23.09. on ensimmäinen syksyn juhlista. Sato on kypsä, pöytä notkuu herkkuja. On hyvä aika muistaa metsän ja puutarhan satoa ja eläimiä, jotka uhrasivat henkensä, jotta sinun pöydässäsi olisi ruokaa. Shamaani voi tähän aikaan antaa kiitokset metsälle ja maalle sadosta pienen lahjan jättämällä, tai vaikkapa lahjoittamalla rahaa luonnonsuojeluun.

Talviyö on 14.10. Siihen mennessä on sato korjattu ja elämä alkaa kääntyä sisätiloihin. Muinainen Skandinaavinen riimukalenteri merkitsi tämän yön ensimmäisellä talven merkillä. Shamaani voi luonnossa aistia talven. Muuttolinnut ovat poissa, tuulessa tuoksuu hyinen kylmyys ja metsä on hiljainen.

Kekri 31.10.-01.11 on viimeinen syksyn juhlista. Sen aikana muistetaan kuolema viimeisenä sadonkorjuuna ihmisen elämässä ja oman suvun ja henkisten oppilinjojen edesmenneistä. Verho maailmojen välillä on ohuimmillaan. Näinä päivinä voi shamaani kattaa pöytään sijan kuolleille lautasineen kaikkineen ja antaa heille osansa ruuasta niin halutessaan. Tai sijan kuolleelle voi jättää vaikkapa keittiön tasolle, jos ruokapöytään ei voi paikkaa laittaa. Tähän aikaan vuodesta monet käyvät myös haudoilla ja sytyttävät kuolleille omaisille kynttilöitä.

Kekristä alkaa vanhan kansan jakoaika, joka jatkuu lähelle joulua. On vuoden pimein aika, jopa marraskuun nimikin kertoo kuolemasta ja levosta. Marras tarkoittaa mahoa ja kuollutta. Luonto lepää ja niin tulisi ihmisenkin levätä. Vähäinen valo houkuttelee hidastamaan vauhtia, nukkumaan ja elämään hämärässä unen ja valveen rajamailla. Tätä aikaa Shamaani käyttää hyödyksi. Hän uneksii seuraavaa vuodenkiertoa, unelmoi tulevaisuutta olevaksi. Tähän aikaan vuodesta voi ajatella nukkuvansa ja uneksivansa omaan elämäänsä toivottuja asioita. Uusi elämä itää siemenistä maan pimeässä kohdussa. Shamaanille tulevaisuus alkaa syvästä levosta ja unelmoinnista.

Talvi

Talvella maa on kuollut. Luonto on vaiti ja nukkuu. Kaikki elämä on hiljaisuudessa, maan mustassa kohdussa ja odottaa uuden vuodenkierron syntymää ja uuden elämän alkua. Talvi liitetään maaelementtiin. Se korostuu paljaassa, lumettomassa maassa, joka on mustaa ja kiiltää sateen jäljiltä. Tai paksuissa lumikerroksissa ja jäässä, jotka korostavat ja suurentavat maan muotoja ja kiviä.

Elämän nukkuessa on vuoden paras aika transsi- ja unityölle. Shamaani voi vahvistaa juuriaan ja yhteyttään maahan ja esi-isiin transsityöllä ja tietoisella unennäöllä. Monet kiinnostuvat myös maasta itsestään, kivistä, kallioista ja muinaisista suomalaisista kalliopiirroksista tai kivikkoisista pyhistä paikoista. Hoitaviin kiviin ja suomen kallioperään ja siihen piirrettyihin muinaisiin shamanistisiin kuviin voi tutustua monen hyvän kirjan ja oman kokemuksen kautta. Kaikki työ maan kanssa vahvistaa omia juuria ja siteitä omaan henkiseen linjaan, kansaan ja sukuun.

Talven pimeyden ja jakoajan päättää Talvipäivänseisaus 21.12-23.12 ja joulun aika 24.12-7.01. Talvipäivänseisauksena juhlitaan pimeyden keskelle syttyvää valoa. Aurinko syntyy uudelleen ja sen valta alkaa kasvaa, kun valo kevättä kohti alkaa lisääntyä. Joulun aikaa on Suomessa jo muinoin vietetty hyvän ruuan, oluen juomisen ja saunomisen merkeissä. Se on ollut lepotauko arkisesta aherruksesta, jolloin hyvin syömällä ja kodin – sekä saunan haltijaväelle ruokaa antamalla on varmistettu runsaus kaappeihin seuraavaksikin vuodeksi.

Joulun pyhinä öinä moni shamaani uneksuu enteet seuraavalle vuodelle, yhden yön vastatessa aina yhtä kuukautta tulevasta. Pakanallisessa maailmankuvassa vanha vuosi päättyi kekriin ja uusi alkoi talvipäivänseisauksena. Syvimmän pimeyden keskellä hehkuu kirkas valonkipinä, elämä alkaa uudelleen alusta.

Talvennapana 13.01 talven selkä katkeaa ja karhu kääntää pesässä kylkeä. Shamaanien on aika sanoa hyvästi viimeisille joulunajan rippeille, levolle ja mässäilylle. Tähän aikaan alkoivat vanhassa Suomessa selkä- tai härkäviikot, jolloin ryhdyttiin valmistelevia töitä tekemällä järjestämään tilaa uudelle vuodenkierrolle ja valon lisääntymiselle. Talven selkä katkesi ja vuosi kääntyi taas kohti kevään ensi merkkejä kynttelinpäivänä.

%d bloggaajaa tykkää tästä: